torstai 8. maaliskuuta 2012

Apple pie

Jostain kumman syystä teki mieli tehdä kunnon jenkkiläinen omenapiirakka, aika syksyinen idea, mutta teinpähän ainakin kämppikseni oikein iloiseksi!

Amerikkalainen omenapiirakka

Täyte:
6-7 omenaa
2 dl hillosokeria
1 tl kanelia
1/2 tl suolaa
2 rkl vehnäjauhoja
2 rkl margariinia

Taikina:
5 dl vehnäjauhoja
1/2 tl suolaa
2 rkl ruokosokeria
150 g margariinia
1 dl kylmää vettä

Tee ensin täyte. Kuori omput, tee niistä pieniä lohkoja ja sekoita kuivien aineiden kanssa kulhossa. Pistä sivuun ja sekottele välillä.
Taikinaa varten sekoita ensin vehnäjauhot, suola, sokeri ja nypi margariinista pieniä palasia kuivien aineiden sekaan. Sekoita murutaikinaksi. Lisää vesi ja pyöräytä taikina kelmuun. Taikina saa levätä jääkaapissa n. 30 min. Tee taikinasta kaksi palloa, levitä toinen taikinapallo vuoan pohjalle. Lisää omenat taikinan päälle ja tee toisesta taikinapallerosta "kansi" vuoalle. Voitele pinta soijamaidolla, ripottele pinnalle hiukan sokeria ja pistele haarukalla kanteen pieniä aukkoja.
Paista uunissa 200 asteessa, 15 minuutin jälkeen laske lämpö 175 asteeseen ja anna paistua vielä 45 minuuttia. Ennen nauttimista kannattaa piirakan antaa jäähtyä, jotta täyte ei valu pois piirakasta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti