Innostuin tekemään mantelimaitoa, kun tajusin, että sen valmistaa liotuksen jälkeen parissa minuutissa. Nyt pitää vaan kehitellä, mitä fiksua ylijääneellä mantelikuidulla tekisi... Vähän jäi puolitiehen tuo ensimmäinen yritys tehdä kuidusta keksejä...
Mantelimaidolle keksin jo vaikka mitä tehtäviä kokkailuuni, smoothieen kokeilin sitä nyt ihan ensimmäiseksi ja sopi oikein mainiosti!
Mantelimaito
2dl manteleita
8 dl vettä
Liota manteleita vedessä vähintään 8 tuntia jääkaapissa, itse liotin yön yli. Kaada liotusvesi pois, lisää 8 dl vettä ja sekoita sauvasekoittimella tai blenderissä. Kaada seos harsokankaan läpi kulhoon (tätä varten on olemassa harsopusseja, itselläni ei ollut edes harsoa tähän hätään, mutta kyllä tuo vanha tiskipyyhekin ajoi asian..). Harsoon jäänyt mantelikuitu kannattaa puristella ihan kuivaksi, sitä voi käyttää leivontaan tai smoothieihin. Mantelimaito kannattaa makeuttaa, maustamisella on tietysti vain oma mielikuvitus rajana.
Itselle jäi tämä kyllä kehittelyyn, tästä tulee varmasti vielä jotakin juttua. Tulipahan kokeiltua ja on kyllä niin helppoa. Mantelimaito säilyy jääkaapissa noin 3 päivää ja sitä voi käyttää kuin mitä tahansa kasvimaitoa.
Smoothie vol 9
3 dl mantelimaitoa
2 rkl mantelimaidon tekemisestä ylijäänyttä mantelikuitua
2 banaania
1 dl pakastevadelmia
Mantelikuitukaakaoasiat
Nämä jäävät kehittelyyn, hiukan muunneltu resepti tulossa, kun saan ne toimimaan niin kuin haluan ;)
Mantelimaito on kyllä herkkua! Tahtoo vain kerääntyä noita kuiturasioita pakkaseen. Itse olen käyttänyt kuitua etupäässä leivän leivontaan, mutta muilla on jännempiäkin ideoita.
VastaaPoistaJeps, kyllä kannatti kokeilla, en olisi uskonut sen olevan noin helppoa! Tänäänkin tein tosi hyvän smoothien mantelimaitoon! Pitää ruveta vähän tutkailemaan, että mitä siitä kuidusta voisi keksiä..
Poista