keskiviikko 15. elokuuta 2012

Hilloja!

Karviaishillo
Viime syksynä innostuin tekemään mehuja ja kyllähän niistä hyviä tulikin, mutta vanhempieni pakkasessa on niitä edelleen.. Tänä vuonna innostuinkin sitten tekemään hilloja, yritin hillitä itseni noiden määrien kanssa, ettei käy kuten mehujen kanssa (taisin tehdä 4 mehumaijallista...). No, kävihän siinä tietysti niin, että hilloa tuli aikamoinen määrä, mutta se on kyllä niin hyvää, että ehkäpä ne syödään ennen ensi syksyä...

Tein kuningatarhilloa ja samalla hellalla porisi oman pihan punaherukkahillo muutamalla valkoisella herukalla. Aikaisempana päivänä sisko teki karviaishilloa, oman pihan antimista nekin. Olin ajatellut tehdä jotakin vähän jännempää hilloa, maustaa vaikka jotenkin erikoisesti, mutta päädyin sittenkin siihen, että kyllä marjat ovat parhaimmillaan ihan yksikseen ja lopputulos on kaikkien hillojen kohdalla niin hyvä, että ei ota klassinen linja yhtään päähän. Pitää joku kerta pienemmissä määrin kokeilla jotakin jännempää!
Hilloja on yksinkertaista tehdä ihan mistä vain aineksista, yleensä pätee tälläinen ohje:

500 grammaa hillosokeria per kilo marjoja. 

Kuningatarhilloon tuli niin makeita vadelmia ja mustikoita, etten kyllä ihan täyttä sokerimäärää käyttänyt, mutta esim karviaishillossa olisi voinut olla ehkä jopa pikkuisen enemmänkin. Eli kannattaa vähän pohtia marjojen makeuden mukaan miten paljon ne tarvitsevat sokeria.

Kuningatarhillo

reilu kilo vadelmia
vajaa kilo mustikoita
vajaa kilo hillosokeria
0,5 dl vettä

Laita marjat ja hillosokeri vuorotellen isoon kattilaan, pohjalle ensin vähän marjoja, sitten kerros sokeria ja taas marjoja.. Lisää vesi ja anna hiljalleen kiehua, noin 20 min miedolla lämmöllä. Sekoita koko ajan. Anna hillon jäähtyä kattilassa noin puoli tuntia. Huuhdo sillä aikaa lasipurkit kiehuvalla vedellä. Jos hillon päällä on vaahtoa, kaavi se pois.
Jaa vähän jäähtynyt hillo lasipurkkeihin, sulje ne hyvin ja anna olla viileässä paikassa, kunnes ovat jäähtyneet ja laita hillot sitten kylmään.
Herukka- ja kuningatarhillot
Kuningatarhillo





2 kommenttia: