torstai 30. elokuuta 2012

Hedelmäsalaattia ja kookosvettä

Reilun kuukauden suomireissun jälkeen oli kyllä todella kivaa tulla kotiin! Suomessa en saanut ihan niin paljon aikaiseksi, kuin olisi ollut tarkoitus, mutta tulipahan vietettyä aikaa mökeillä enemmän, kuin varmaan viimeisten kolmen kesän aikana yhteensä.
Kotiinpaluussa on kyllä niin paljon hyviä puolia ja yksi niistä on varmasti se, että pääsee taas normaalin arjen pariin ja sen kautta myös normaalin syömisen ja urheilun pariin. Suomessa söin paljon leipää, jota tulee kotona syötyä aika vähän, niin olo on kyllä aikamoisen tönkkö yli kuukauden leipätankkauksen jälkeen.. Pakko vaan sanoa, että suomalainen leipä on kyllä hyvää.. Mutta nyt saa loppua leivän mussuttaminen ja palataan kevyempään ja ravitsevampaan syömiseen!
Tänään tuli aloitettua aamu makoisalla hedelmäsalaatilla ja kookosvedellä!
En ole ennen tykännyt kookoksesta, muutakuin kookosmaidosta, mutta nykyään kaikenlaiset kookostuotteet kuuluvat kyllä ihan jokapäiväiseen ruokailuuni. Kookosvesi on nyt uusin kokeilu, sen terveellisyys kiinnostaa, nyt vaan alkaa sen parhaimman kookosveden metsästys. Kookosvesi sisältää aimo annoksen natriumia, kalsiumia, magnesiumia, C-vitamiinia ja kaliumia. Lukemani mukaan se on noin kolme kertaa nesteyttävämpää kuin vesi. Not bad. Urheilun jälkeen tämä on kyllä paljon fiksumpi versio, kuin lisäainesokerilitkupalautusjuomat, sillä kookosveteen ei lisätä mitään. Uskoisin, että kookosvesi sopisi myös smoothieen, pitääpä ruveta kokeilemaan mihin kaikkeen se sopiikaan ;)

Hedelmäsalaatti

1 banaani
1 persikka
viinirypäleitä
vesimelonia
1 dl maustamatonta soijajogurttia
1 rkl kookosrouhetta

Pilko kaikki ainekset ja sekoita, makeuttaa voit halutessasi agavesiirapilla tai hunajalla!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti