Enpäs olisi saanut mennä kehumaan itseäni terveeksi.. Tauti iski pahempana takaisin ja tänään lääkärin kautta takaisin peiton alle.. Pulssi hakkaa sellaista vauhtia ihan levätessäkin, että kaipa nyt tosiaan pitäisi ottaa rauhallisesti. Tein tänään taas kurpitsakeittoa, mutta tuli niin ruman väristä, että jää kyllä kuvaamatta.. Kipeänä keitot ja puurot on ainutta ruokaa mitä jaksaa syödä, joten tässä koko syksyn himoitsemani vispipuuro; sain vihdoin hankittua vatkaimen. Marjoina olisin tietysti halunnut käyttää puolukoita tai punaherukoita, mutta parasta mitä kaupasta sain, oli marjasekoitus, jossa oli vadelmia, mustikoita, karhunvatukoita, mansikoita ja herukoitakin oli pari eksynyt mukaan. Aidon vispipuuron kirpeys tietysti puuttui, mutta muuten oikein hyvä!
1 l vettä
1,5 dl mannasuurimoita
n. 3 dl marjasurvosta
0,5 dl sokeria
Vispilöi kiehuvaan veteen suurimot ja keitä 5 min sekoittaen. Lisää survos ja sokeri, anna puuron jäähtyä ja vatkaa sitten niin saat ihanan ilmavaa puuroa. Riippuu marjoista, joita käytät, kuinka paljon kannattaa laittaa sokeria. Hapokkaiden marjojen kanssa menee tuo puolikas desi, mutta makeampien kanssa riittää vähempikin, itse käytin taas tummaa ruokosokeria ja pari ruokalusikallista oli oikein passeli määrä.
Blogitilastoista katselin, että tänne tosiaan eksyy porukkaa, jättäkää kommenttia! :)
maanantai 21. marraskuuta 2011
perjantai 18. marraskuuta 2011
Syksyinen kasvissosekeitto ja leipää
Syksyinen kasvissosekeitto
4-5 annosta
1 tölkki kookosmaitoa
3 dl vettä
800 gr butternut-kurpitsaa
250 gr maa-artisokkaa
2 porkkanaa
purjoa
tuoretta pinaattia
tuoretta basilikaa
tuoretta persiljaa
mausteita
Kuori ja pilko kaikki ainekset. Keitä kattilassa kunnes kaikki ainekset ovat kypsiä, soseuta sauvasekoittimella. Maustoin itse yrttisuolalla, pippurisekoituksella ja kurkumalla. Seuraavana päivänä uudelleen lämmitettynä maku oli ehkä vielä parempi kuin heti keittämisen jälkeen.
mausteita
Kuori ja pilko kaikki ainekset. Keitä kattilassa kunnes kaikki ainekset ovat kypsiä, soseuta sauvasekoittimella. Maustoin itse yrttisuolalla, pippurisekoituksella ja kurkumalla. Seuraavana päivänä uudelleen lämmitettynä maku oli ehkä vielä parempi kuin heti keittämisen jälkeen.
25 g kuivahiivaa
5 dl vettä
2 tl suolaa
5 dl vehnäjauhoja
4 dl täysjyvävehnäjauhoja
1 dl ruisjauhoja
2 rkl oliiviöljjyä
1 rkl hunajaa, sokeria tai siirappia
Sekoita kuivahiiva kylmään veteen ja lisää vähitellen muut ainekset. Sekoita kunnolla, ripottele vähän vehnäjauhoja pinnalle. Anna nousta lämpimässä paikassa n. 1,5h.
Kohotuksen jälkeen muotoile taikinasta leivinpaperilla peitetylle pellille pari pitkää leipää, taputtele leipiä jauhoisilla käsillä. Peitä liinalla ja anna vielä kohota puolisen tuntia. Paista 250 asteisessa uunissa noin 20 min. Hyvä tapa on laittaa uuniin leivän paiston ajaksi kulhollinen kylmää vettä (tai jääpaloja), näin leivistä tulee rapeita ja sisältä meheviä. Tällä reseptillä tulee aika paljon leipää, itselläni riittää ainakin moneksi päiväksi. Öljyssä paistettuna ja valkosipulilla maustettuna tästä leivästä saa superhyvää..
torstai 17. marraskuuta 2011
Smoothie vol. 5
Viime viikkoisen väsymyksen syy selvisi, kun flunssahan sitten pääsi yllättämään. Viikonloppu ja alkuviikko meni sitten sängynpohjalla ja teemuki kädessä. Tänään fiilis alkaa olla jo aikalailla terve, ihme ettei tarvinnut lääkärissä käydä, yleensä vasta antibioottikuurin jälkeen pääsen eroon kipeydestä. Mutta parempi näin, ihan tarpeeksi monet poskiontelon-, keuhkoputken-, otsaontelon-, ja korvatulehdukset on lääkitty tänä vuonna.. En todellakaan välittäisi käyttää antibiootteja, mutta minulla ei ole mikään muu auttanut, eikä varmasti kaikkien niiden antibioottikuurien jälkeen autakkaan.. Aamupalaksi tein kunnon superfoodsmoothien, luulisi, että tälläisillä vitamiinimäärillä lähtisi viimeisetkin kipeyden oireet.
Supersmoothie
1 verigreippi
kourallinen gojimarjoja
kourallinen granaattiomenaa
tuoretta pinaattia
2 dl sulatettuja pakastemustikoita
1,5 dl maustamatonta soijajogurttia
Verigreipin voi vaihtaa appelsiiniin jos tahtoo smoothieen hieman enemmän makeutta, tällä ohjeella siitä tulee hyvin raikas ja piristävä.
Supersmoothie
1 verigreippi
kourallinen gojimarjoja
kourallinen granaattiomenaa
tuoretta pinaattia
2 dl sulatettuja pakastemustikoita
1,5 dl maustamatonta soijajogurttia
Verigreipin voi vaihtaa appelsiiniin jos tahtoo smoothieen hieman enemmän makeutta, tällä ohjeella siitä tulee hyvin raikas ja piristävä.
torstai 10. marraskuuta 2011
Smoothie vol. 4
Lasi: Ikea |
Smoothie
1 banaani
1 appelsiini
kourallinen gojimarjoja
kourallinen granaattiomenaa
kourallinen tuoretta pinaattia
1 dl pakastevadelmia
1,5 dl soijajogurttia
keskiviikko 9. marraskuuta 2011
Mannapuuro
Tänään oli armottoman tylsä ja pitkä koulupäivä.. Kotiin päästessäni iski hirveä makeanhimo ja päätin kokeilla, olinko tosiaan löytänyt kaupasta mannasuurimoita. No niitähän ne oli ja tein niistä nopean mannapuuron, jonka nautin vadelmien kanssa.
Mannapuuro
2 annosta
5 dl soijamaitoa
0,5 dl mannasuurimoita
sokeria oman maun mukaan
Kiehauta maito ja sekoita siihen manna ja sokeri, itse käytin 2 rkl tummaa ruokosokeria. Anna kiehua miedolla lämmöllä noin 10min, muista sekoitella, varsinkin jos kattilasi ei ole teflonpäällystetty.
Mannapuuro
2 annosta
5 dl soijamaitoa
0,5 dl mannasuurimoita
sokeria oman maun mukaan
Kiehauta maito ja sekoita siihen manna ja sokeri, itse käytin 2 rkl tummaa ruokosokeria. Anna kiehua miedolla lämmöllä noin 10min, muista sekoitella, varsinkin jos kattilasi ei ole teflonpäällystetty.
maanantai 7. marraskuuta 2011
Uuniruokaa
Uunivuoka: Ikea Pannunalus: Arabia |
Vihannesvuoka
3 isoa perunaa
2 isoa sipulia
2 isoa porkkanaa
1 tomaatti
2 dl vettä
1 purkki soijakermaa
mausteita
Pistä uuni lämpenemään 175 asteeseen. Sipulit lohkotaan ja laitetaan pannuun paistumaan öljyn kera. Perunat, porkkanat ja tomaatti pilkotaan palasiksi ja sekoitetaan pannussa. Lisää pari desiä vettä ja mausteet. Itse käytin vahvaa chilikastiketta, kurkumaa, pippurisekoitusta ja yrttisuolaa. Yleensä laitan sekaan hiukan tomaattipyreetä, mutta tänään käytin kukkurallisen ruokalusikallisen oliivipestoa. Sekoita ja lisää kerma. Kiehauta ja pistä uunivuoassa uuniin. Anna olla 45min-1h.
sunnuntai 6. marraskuuta 2011
Smoothie vol. 3
torstai 3. marraskuuta 2011
Vegehampurilainen
En ole koko Lontoon-reissuni aikana tehnyt kertaakaan ruokaa, take away-sushi on ollut aika kovaa huutoa tässä viimeiset pari päivää.. Tässä olisi parin viikon takainen hampurilaisresepti. Nämä hampurilaiset täyttävät varmasti ja väliin voi laittaa tietysti mitä vaan kaapeistaan löytää, mutta tässä on ainakin yksi hyvin toimiva yhdistelmä makuja.
Vegehampurilaiset:
Pihvit:
4 dl soijarouhetta
3,5 dl kiehuvaa vettä
1 rkl tummaa soijakastiketta
1 peruna
1 sipuli
1 porkkana
0,5 dl vehnäjauhoja
basilikaa
chilikastiketta
pippuria
Vesi keitetään ja sekoitetaan soijarouheeseen. Peruna ja porkkana kuoritaan ja raastetaan, sipuli ja tuore basilika silputaan. Kaikki ainekset sekoitetaan kulhossa, maustetaan oman maun mukaan, kannattaa kuitenkin maustaa aika reilulla kädellä. Jos seos jää liian kuivaksi, lisää vettä. Kokeile muotoilla seoksesta pihvejä, lisää vehnäjauhoja jos pihvit eivät pysy kunnolla koossa. Paista öljyssä pannulla, kunnes pinnasta tulee rapea.
Sämpylät:
3 dl kaurahiutaleita
4 dl täysjyvävehnäjauhoja
0,5 dl ruisjauhoja
0,5 dl auringonkukansiemeniä
1 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
1 rkl sokeria/hunajaa/siirappia
soijamaitoa (tai vettä)
Sekoita kaikki kuivat ainekset ja lisää maitoa. Laita taikinaa pellille mielestäsi sopivan kokoisiksi sämpylöiksi. Paista uunissa 225° asteessa n. 20 min.
Guacamole:
1 kypsä avocado
0,5 dl soija/kaurakermaa
0,5 tl suolaa
loraus sitruunamehua
valkopippuria
Lusikoi avocado kuorestaan ja sekoita sauvasekoittimella (tai mössää haarukalla) kaikki ainekset.
Täytteet:
Paistettua sipulia
Vuonankaalia (mikä tahansa salaatti käy, mutta mielestäni tämä on parasta, sisältää runsaasti A- ja C-vitamiinia ja rautaa)
Ketsuppia
Kuvan hampurilaisten väliin paistoin vielä kanttarelleja
Kotiudun reissusta perjantaina, toivottavasti saisin päivärytmini vähän viisaammaksi, kuin miten on tässä viimeiset päivät eletty..
Terveisiä Lontoosta!
Lautanen: Arabia KoKo |
Vegehampurilaiset:
Pihvit:
4 dl soijarouhetta
3,5 dl kiehuvaa vettä
1 rkl tummaa soijakastiketta
1 peruna
1 sipuli
1 porkkana
0,5 dl vehnäjauhoja
basilikaa
chilikastiketta
pippuria
Vesi keitetään ja sekoitetaan soijarouheeseen. Peruna ja porkkana kuoritaan ja raastetaan, sipuli ja tuore basilika silputaan. Kaikki ainekset sekoitetaan kulhossa, maustetaan oman maun mukaan, kannattaa kuitenkin maustaa aika reilulla kädellä. Jos seos jää liian kuivaksi, lisää vettä. Kokeile muotoilla seoksesta pihvejä, lisää vehnäjauhoja jos pihvit eivät pysy kunnolla koossa. Paista öljyssä pannulla, kunnes pinnasta tulee rapea.
Sämpylät:
3 dl kaurahiutaleita
4 dl täysjyvävehnäjauhoja
0,5 dl ruisjauhoja
0,5 dl auringonkukansiemeniä
1 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
1 rkl sokeria/hunajaa/siirappia
soijamaitoa (tai vettä)
Sekoita kaikki kuivat ainekset ja lisää maitoa. Laita taikinaa pellille mielestäsi sopivan kokoisiksi sämpylöiksi. Paista uunissa 225° asteessa n. 20 min.
Guacamole:
1 kypsä avocado
0,5 dl soija/kaurakermaa
0,5 tl suolaa
loraus sitruunamehua
valkopippuria
Lusikoi avocado kuorestaan ja sekoita sauvasekoittimella (tai mössää haarukalla) kaikki ainekset.
Täytteet:
Paistettua sipulia
Vuonankaalia (mikä tahansa salaatti käy, mutta mielestäni tämä on parasta, sisältää runsaasti A- ja C-vitamiinia ja rautaa)
Ketsuppia
Kuvan hampurilaisten väliin paistoin vielä kanttarelleja
Kotiudun reissusta perjantaina, toivottavasti saisin päivärytmini vähän viisaammaksi, kuin miten on tässä viimeiset päivät eletty..
Terveisiä Lontoosta!
keskiviikko 26. lokakuuta 2011
Omenakaurahyve
Kulho: Arabia KoKo Lusikka: Amefa |
Omppukaurahyve
5 omenaa
3 dl kaurahiutaleita
1 dl sokeria
100 gr sulatettua margariinia
kanelia
Pistä uuni lämpenemään 225 asteeseen. Omput kuoritaan, pilkotaan ja levitetään voideltuun uunivuokaan. Kuivat ainekset ja sulatettu rasva sekoitetaan ja levitetään omenoiden päälle. Käytin itse melkein desin tummaa ruokosokeria ja loput desistä hillosokeria, mutta mikä tahansa sokeri kelpaa. Osan sokerista voi myös korvata siirapilla tai hunajalla.
Uunissa herkku saa olla noin 25 minuuttia, itse laitoin puolessa välissä uunin pois ja annoin muhia "jälkilämmöllä".
Yksinkertaista, nopeaa ja herkkua!
sunnuntai 23. lokakuuta 2011
Smoothie vol. 2
Olen viimeiset pari viikkoa metsästänyt jokaisesta kaupasta tuoretta pinaattia, mutta eipä ole löytynyt.. Eilen luovutin ja ostin pakastettua luomupinaattia smoothieta varten. Nälättömyyteni on jatkunut, joten smoothie on hyvä tapa saada syötyä edes jotakin.
Smoothie vol. 2
1 pieni banaani
1 pieni appelsiini
1/2 sharonhedelmä
3 dl metsämarjasoijajogurttia
pakastepinaattia
2 rkl gojimarjoja
loraus soijamaitoa
Värin kannalta olisivat mustikat sopineet mukaan, mutta tällä kertaa niitä ei pakastimesta löytynyt. Maku ei kuitenkaan kärsinyt vähän kyseenalaisesta ulkonäöstä ;)
Keskiviikosta lähtien minua on vaivannut ihan kummallinen nälättömyys, minulle ei ole tullut edes urheilun jälkeen kunnolla nälkä. Ilman nälkää on tosiaan ollut hankala saada mitään alas.. Alkuviikosta ostin vaikka mitä hedelmiä, eikä nekään ole maistunut. Pääkään ei ole tullut kipeäksi, vaikka syömiset on menneet ihan päälaelleen, ihan kummallista.. Saas nähdä, millaisella voimalla se nälkä taas joskus palaa!
Smoothie vol. 2
1 pieni banaani
1 pieni appelsiini
1/2 sharonhedelmä
3 dl metsämarjasoijajogurttia
pakastepinaattia
2 rkl gojimarjoja
loraus soijamaitoa
Värin kannalta olisivat mustikat sopineet mukaan, mutta tällä kertaa niitä ei pakastimesta löytynyt. Maku ei kuitenkaan kärsinyt vähän kyseenalaisesta ulkonäöstä ;)
Muki: Sami Rinne Design |
Keskiviikosta lähtien minua on vaivannut ihan kummallinen nälättömyys, minulle ei ole tullut edes urheilun jälkeen kunnolla nälkä. Ilman nälkää on tosiaan ollut hankala saada mitään alas.. Alkuviikosta ostin vaikka mitä hedelmiä, eikä nekään ole maistunut. Pääkään ei ole tullut kipeäksi, vaikka syömiset on menneet ihan päälaelleen, ihan kummallista.. Saas nähdä, millaisella voimalla se nälkä taas joskus palaa!
Nyt lähden tuonne aurinkoiseen syysilmaan nauttimaan!
lauantai 22. lokakuuta 2011
Urheilua
Olen viimeiset kolme viikkoa liikkunut ahkerasti ja olisi tarkoitus jatkaa samaa tahtia. Viime viikon liikunnat:
ma: 1h kuntonyrkkeily (Taebo), pyöräilyä 6km.
ti: ratsastus 1h, 1h kuntonyrkkeily, pyöräilyä yhteensä 12km.
ke: 1h kuntonyrkkeily, pyöräilyä 6k.
to: ratsastus 1h, pyöräilyä 8km.
la: ratsastus 1h, pyöräilyä 8km.
(huominen: 1h ratsastus, pyöräilyä 8km)
= yli 10h viikossa
Kaikki muut matkat, paitsi koululle, tulee ajettua pyörällä. Tallille menevää rinnettä (tsek. kuva) en pääse 3-vaihteisella pyörälläni ylös (kokeiltu on..), eipä sitä oikein jaksa kävellenkään mennä, mutta pakkohan ylös on päästä. Rinteen ylös raahautuminen kestää noin 15 min, eli hyötyliikuntaa parhaimmillaan! Alaspäin tulee yleensä juostua, tulee kyllä uudet juoksukenkäni tarpeeseen, ilman kunnon iskuvaimennettuja lenkkareita ei tuota mäkeä tosiaan alas juoksisi..
Alkuviikosta polveni vähän ilmoittelivat olemassaolostaan, kuten jo odottelinkin, kun ilmat ovat nyt viilentyneet aika syksyisiksi. Juoksulenkit jäi siis väliin, kun en viitsinyt polviani tuhota enää enempää. Apua kipuun toi kuitenkin maailman paras Back on Track-polvituki, pidin sitä niin urheillessa kuin muutenkin. Pitäisi hankkia toinenkin, ettei tarttisi aina vaihdella puolta.. Hevosille alunperin kehitetty Back on Track on kyllä oikeasti todella hyvin toimiva! Vuosia sitten kokeiltiin hevoselle rankemman treenin jälkeen BoT-tarrapatjoja, olin aluksi vähän skeptinen, että miten muka pelkkä kangas voisi laskea turvotusta, mutta jo heti ekan käyttökerran jälkeen tapahtui parannusta. Ihan loistavaa, että myöhemmin vastaavia tuotteita ruvettiin valmistamaan myös ihmisille ja koirille! Kannattaa tsekata!
keskiviikko 19. lokakuuta 2011
Aamupala
Mukit: Arabia & KARE design Teen"haudutin": Indiska Tarjotin: Muurla Design |
Olen koko lokakuun onnistunut joka aamu syömään aamupalan ja olen huomannut olossani suuren parannuksen. Ruokailurytmi on pysynyt tasaisena, ei tule nälkä ennen aikojaan, eikä pääkään ole kipeytynyt. Yleensä syön aamupalaksi puuroa soijamaidon kanssa ja juon smoothien jos olen sellaisen illalla tehnyt valmiiksi. Tänään minulla on vapaapäivä, joten kerkesin tehdä aamulla smoothien ja vihreää teetäkin ehdin nauttimaan. Teemuki tyhjenee päivän mittään, en sentään ihan litraa teetä jaksa aamusta juoda. Jostain syystä en ollut nälkäinen, mutta pitääkseni aamupalalupaukseni söin porkkanasämpylän puolikkaan, luomu para- ja cashewpähkinöitä ja pari kuivattua luumua.
Olen vähentänyt iltasyömisiä, koska olen huomannut, että iltaurheilun jälkeen en jaksa syödä mitään kovinkaan täyttävää. Tämä uusi rytmi taitaa olla minulle optimaalinen, sillä elämäntapapoliisini migreeni on pysynyt poissa jo kaksi viikkoa, taitaa tulla parin vuoden ennätys jos nyt vielä edes pari päivää pysyisi poissa, jos vielä pidempään niin mikäs sen parempi!
Päivänjatkot!
(smoothiessa banaania, mustikoita, gojimarjoja, kiiwi, appelsiini ja soijajogurttia eli sama kuin pari postausta alempana.)
sunnuntai 16. lokakuuta 2011
Kurpitsakeitto ja porkkanasämpylät
Syksyisillä ruuilla jatketaan! Olen jo monena syksynä suunnitellut tekeväni jotakin kurpitsasta, mutta se on aina jotenkin jäänyt. Eilen lähikaupassani oli tarjouksessa erilaisia luomukurpitsoja ja päätin vihdoin kokeilla kokkailla sellaisesta jotakin. Muut kurpitsat olivat kovin isoja niin päätin ottaa Hokkaidokurpitsan, eikä ollut huono päätös ollenkaan. Kurpitsan kuoriminen ei ollut mitenkään kovin hauskaa, mutta lopputulos oli sen verran maukas, että varmasti tulee tehtyä uudestaan! Keiton kaveriksi halusin tehdä joitain sämpylöitä ja jatkoin keiton väriskaalaa porkkanasämpylöillä.
Hokkaidokurpitsakeitto
Hokkaidokurpitsakeitto
1 luomu Hokkaidokurpitsa (n 600g)
2 pientä perunaa
1 porkkana
1 sipuli
kasvislientä
valkoviiniä
4 rkl kookosmaitojauhetta (tai 1desi soija/kaurakermaa)
mausteita (kurkuma, curry, pippurisekoitus, valkosipuli)
Kuori ainekset ja paloittele pieniksi paloiksi. Lämmitä syvä pannu tai kattila ja öljy, kuullota ainekset sipulista aloittaen ja lisää kasvislientä ja valkoviiniä niin, että kaikki ainekset peittyvät. Lisää kookosmaitojauhe. Anna kiehua n. 30min miedolla lämmöllä. Lisää mausteita maun mukaan. Soseuta ja maista, lisää mausteita tarvittaessa. Keitä vielä jokunen minuutti, anna hetki jäähtyä ennen nauttimista, tällä polttaa muuten helposti suunsa.
Porkkanasämpylät
5 dl vettä
3 tl sokeria (itse käytin tummaa ruokosokeria)
2 isoa porkkanaa
1 tl suolaa
7g kuivahiivaa (tai 1/2 palaa tuorehiivaa)
reilu 1 dl kaurahiutaleita
9 dl vehnäjauhoja (laitoin 1/4 valkoisia ja 3/4 täysjyväjauhoja)
1 rkl öljyä
Raasta porkkanat ja sekoita ne lämpimään veteen sokerin, suolan ja hiivan kanssa. Sekoita mukaan jauhot ja öljy. Ripottele pinnalle vehnäjauhoja ja anna kohota vähintään 30min, itse annoin kohota tallireissun ajan eli sai olla rauhassa useamman tunnin, ei haitannut lainkaan. 225 asteiseen uuniin noin 20 minuutiksi, laitoin vielä uunin pois päältä 20 min jälkeen ja saivat olla vielä jonkin aikaa uunissa.
Astiat: Arabia KoKo |
Lusikka: Fiskars Functional Form |
Tunnisteet:
keitto,
kurpitsa,
leipominen,
leipä,
sämpylät
lauantai 15. lokakuuta 2011
Maroni
Vaikka ei olekaan vielä talvi niin nämä viileät syysillat houkuttelevat ainakin minut peiton alle nauttimaan jotakin lämpöistä. Jalokastanjat ajavat asian loistavasti, ne eivät vaadi muuta kuin kaksi viiltoa terävällä veitsellä (varo ettei veitsi lipsahda!) ja 30min 200 asteisessa uunissa. Uuniin niiden kanssa voi laittaa karkeaa suolaa, itse syön kastanjat ihan au naturel, toiset nauttivat ne voin ja suolan kera. Niiden maku muistuttaa mielestäni pähkinän ja perunan sekoitusta, vaati ensin vähän totuttelua, mutta nykyään ne ovat talviajan herkku!
Kulho: Arabia KoKo |
perjantai 14. lokakuuta 2011
smoothie vol. 1
Lähdetään liikkeelle maailman parhaasta keksinnöstä; smoothiesta! Näitä tulee tehtyä milloin milläkin aineksilla, mutta tämä variaatio on yksi, mitä tulee tehtyä useimmiten, koska tähän tarvittavia hedelmiä löytyy minulta lähes aina. Määrät on vähän "silleen sopivasti"-ajatuksella, mutta yleensä teen vähän vajaan litran verran. Teen näitä iltaisin ja pistän puolet jääkaappiin aamuksi. Kiireisinä aamuina (eli joka aamu..) on ihanaa juoda kylmä smoothie heti herättyä!
1,5 dl maustamatonta soijajogurttia
1 banaani
2 keltaista kiiwiä
3 rkl gojimarjoja
3 rkl sulatettuja pakastemustikoita
1 appelsiini
Omaan pieneen keittiööni ei mahdu blenderiä edes piiloon kaappiin, niin surautan hedelmät ja marjat soseeksi sauvasekottimella. Sekoitan ensin gojimarjat jogurttiin ja annan gojimarjojen "turvota" sillä aikaa, kun kuorin ja pilkon muut ainekset. Sitten kaikki sekaisin ja se olisi siinä. Voiko helpompaa olla..
Sain taas tänään nauttia iltalenkistä hevosen kanssa ihaillen kaunista auringonlaskua...
Hyvää yötä!
-nelli
Muki: Villeroy&Boch New Wave |
1,5 dl maustamatonta soijajogurttia
1 banaani
2 keltaista kiiwiä
3 rkl gojimarjoja
3 rkl sulatettuja pakastemustikoita
1 appelsiini
Omaan pieneen keittiööni ei mahdu blenderiä edes piiloon kaappiin, niin surautan hedelmät ja marjat soseeksi sauvasekottimella. Sekoitan ensin gojimarjat jogurttiin ja annan gojimarjojen "turvota" sillä aikaa, kun kuorin ja pilkon muut ainekset. Sitten kaikki sekaisin ja se olisi siinä. Voiko helpompaa olla..
Sain taas tänään nauttia iltalenkistä hevosen kanssa ihaillen kaunista auringonlaskua...
Hyvää yötä!
-nelli
torstai 13. lokakuuta 2011
Tervetuloa!
Hei!
Tästä lähtisi siis käyntiin moneen kertaan mietitty projekti; blogi, jossa käsitellään suurimmaksi osaksi ruokaa, terveys- ja urheiluasioita unohtamatta. Suurimmaksi osaksi olisi tarkoitus painottaa ihan noihin lifestyle-asiohin, mutta opiskelualani ja tulevan ammattini puolesta taide ja design saattavat ilmestyä mukaan. Matkustusasioita tuskin voin välttää, sillä tällä hetkellä kotini löytyy Itävallasta, ensi vuonna voi olla, että jostain ihan muualta!
Olen vakuuttunut kasvissyöjä, joten ruoka-aiheet pyörivät suureksi osaksi vegaanisten ruokien ympärillä, mutta pelkkää soijarouhetta ei tämäkään vegaani popsi. En ole mikään kettutyttökasvissyöjä, vaan olen valinnut ruokavalioni suurimmaksi osaksi terveydellisistä syistä. Eläimet ovat kuitenkin hyvinkin lähellä sydäntäni, joten on tietysti hienoa, että voin pienin tavoin "muuttaa maailmaa". On kaikkien oma valinta mitä sitä suuhunsa pistää, joten reseptini ovat usein tehtävissä myös maitotuotteista jos joku niin tahtoo tehdä.
Mutta tässäpä tämä, odotan jo innolla blogin kirjoittamista!
Sillä välin, kurkatkaapa toiseen blogiini!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)